Hyvä kesäloma- vettä sataa joka päivä. Tämä varmaankin tarkoittaa sitä, että minun on siivottava keittiö, että voisimme leipoa vaikka pullaa poikien kanssa? Voimme myös katsoa Late Lammasta dvd:ltä eikä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa sisällä oleilusta.

Nyt olisi kahdet sukat päättelemättä ja aloitin taas yhdet uudet. Voinhan minä kertoakin, että tarkoituksena on osallistua tähän kisaan kahdella sukkaparilla, jotka eivät ole kirjoneulesukkia. Minä nimittäin ajattelen, että maakuntasukkien pitää olla niin helpot, että kuka tahansa osaa  neuloa ne. Minä kyllä pidän kirjoneuleista, mutta en niiden tekemisestä. Linkin alla on kyllä muutamat aivan ihanat kirjoneuleena toteutetut maisemasukat. Samat teemat toistuvat monissa sukissa, ja vaikka minäkin luonnosta etsin aiheita, yritän tehdä jotain muuta kuin mitä toiset ovat jo tehneet. Siksi en ole vielä lähettänyt sukkia kisaan (toinen syy on, että mahdolliset kisasukat ovat päättelemättä ja pingottamatta...). Tarjoilen mahdollisesti myöhemmin vilautuksia aiheesta.

Esikoinenkin sai uudet villasukat talveksi, kun kokeilin spiraalineulonnan ideaa Montse Stanleyn The Knitter's Handbookista. Saumattomia raitasukkia!!!  

Kuvia myöhemmin, nyt menen siivoamaan keittiön työtasot.