Blogilistan uudistus nyppii edelleen, kun neuleblogit hajoavat eri paikkoihin. Olisi niin kätevää, kun kaikki löytyisivät samasta paikasta, päivityksineen. Pitäisi kai siirtyä nykyaikaan ja ryhtyä lukemaan blogeja jonkun muun palvelun kautta.

Iltapäivällä on laitettava perheelle ruokaa, pakattava kamat, tankattava auto ja tehtävä kaikenlaista muuta pientä ennen kuin pääsen lähtemään Kuopioon. Vahinko, että lauantaina
on kiirus takaisin, sillä esikoisen tiimin kauden päättäjäiset ovat silloin. Jääharkat loppuivat jo huhtikuussa.

On unohtunut kertoa, mitä äitini toi Helsingistä: 4 kerää pinkkiä Dropsin Alpacaa, 3 vyyhteä Wetterhoffin  Sivillaa ja
2 kerää Stepiä. Viimeksi Sotkamossa käydessäni ostin TeeTeen Elegantia luonnonvalkoisena ja kerän Stepiä. En ole lankavarastoani jaksanut kuvata, vaikka Ravelryyn olisi kiva lisätä stash-tietoihin kaikki mahdollinen.

Mukavaa viikonloppua!