On inhottavaa olla itse tulossa kipeäksi, kun kuopus alkaa olla jo virkistymään päin. Raahustin hänen kanssaan läpi ruokakaupan, en saanut häntä päiväunille (olisin varmaan itse tarvinnut niitä enemmän kuin kuopus), ja esikoinen räjäytti kotona hermonrippeeni kinuamalla jotakin koottavaa vekotinta kaupasta. Onneksi koulu alkaa pian.

Jotta päiväni olisi ollut täydellinen, sain kokea vielä pari työnhakupettymystä, joista toinen tuli postissa ja toisen sain puhelimessa. On tämä rimpuilua. Suunnittelin myös ostavani lohtulankaa tai -kirjoja netistä. En ole vielä saanut tilausta aikaiseksi. Sen sijaan Tennesseetä lähti Prisman alesta mukaan luonnonvalkoisena ja mustana, kumpaakin 3 kerää. Olivat lopultakin alentaneet kesälankojen hintoja. ET-lehteä en enää saanut, hmph. Oli tullut kauppoihin uusi numero. Voisiko joku auttaa saamaan kesäkassiohjeen???

Salainen Neuleystävä sentään lupaili yllätystä tulevaksi lähiaikoina, ja se kyllä kohottaa mielialaa. Toivottavasti se digikamera kotiutuu pian!

Kainuun lapasista ei roiku enää puikkoja, mutta ihan yhtään valehtelematta ne 100 langanpäätä. Ei ole täyspäisen hommaa tehdä kirjoneulelapasia 9 eri värillä! Ja huomennahan on sitten perstai.