Mietin, olisiko minusta lapasten vaihtajaksi. Blogini nimi kyllä vähän velvoittaisi, mutta en tiedä, osaanko sittenkään neuloa toiselle... Rimakauhu meinaa iskeä. Mietinnässä on siis osallistuminen lapasvaihtoon, vielähän tässä ehtii.

Joensuussa oli mukavaa. Siellä on kesäisin torilla aina jotakin meneillään, vaikka vettä sataisi. Kuten monena vuonna aiemminkin, söimme vietnamilaisen lounaan toriteltassa. Oli hyvää! Kävin Heklan kanssa Joen langassa, ja samaan aikaan ystäväni vei kuopukseni viereiseen Carelicumiin Mukulakadulle. Lapsi viihtyi. Iltaisin söimme ystäväni kokkaamia herkkuja ja joimme jotain punaista. Pitää tässä yhteydessä muistuttaa itseäni vahingossa valitsemastani tuliaisviinistä, joka oli kohtuuhintainen ja tosi hyvän makuinen ja jota on muistettava ostaa kotiinkin:  Lindeman's Cawarra Shiraz Cabernet.

830306.jpg

Ostokset: alekorista 7 kerää ihanaa Schachenmayr nomotta extra merinoa tummansinisenä kuopuksen talvitamineet mielessä, vyyhti oudon väristä Kamenaa (jonkinlainen viininpunaisen ja lilan risteytys, väri olisi äitini mieleen) ja tummanpunainen vaihtuvavärinen hahtuvakiekko, josko vaikka laukun yrittäisi tehdä. (Ja joitakin hyshys-ostoksia, joista ei luvata kuvia.)

Mustaa Silke-Tweediä on alettu omapää-lähtöisesti työstää joksikin, joka alkaa kauluksesta ja on edestä avattava. Saa nähdä, teenkö taas sutta ja sekundaa tai muuten vain liian suurta. En saa tiheyttä mitenkään vyötteen mukaiseksi, joten kaipa minun käsialani sitten on löysää. Lanka ei jousta yhtään ja on keljua neuloa, varsinkin nurjalla. Sain myös säikeen poikki, kun kiskoin silmukkaa puikolle. Mrrr. Minun on kiedottava nurjaamisen ajaksi lanka nimettömän ympärille, ettei kerroksesta tule törkeän epätasaisen näköinen. Tavallisesti (joustavan, hyvin juoksevan langan kanssa) en tee näin, mahtaako muut tehdä?

Saa nähdä, syntyykö tästä ylläolevasta projektista muuta kuin kasa purettua lankaa ja kolhuja neulojan itsetunnolle. Vakaa aikomus on ottaa myös toinen Kainuun lapanen puikoille, että saisin edes yhden lankapussukan pois olohuoneesta kuljeksimasta.

Heippatihei!