Kameran kanssa päästiin yksimielisyyteen kuvien otosta, ja tässä Noro-lapaseni! Kuva ei toista sävyjä aivan kohdalleen, herkullinen aniliininpunainen jäi vaisuksi. Toisen lapasen kärki on tiilenpunainen eikä "pelkkä punainen" kuten kuvassa.

1013458.jpg

Malli: omasta päästä, 36 s aloituksessa

Koko: isoon naisen käteen pikkuhiukan pienehkö

Lanka ja menekki: SNY:n lahjoittama Noro Kureyon, 50g ja kaikki meni, väri 124

Puikot: 4,0 mm bambusukkapuikot

Kenelle: itselle

Aika: sairaan lapsen kanssa kotona vietetty päivä riitti hyvin purkamisineen kaikkineen

Muuta: Lanka meinasi käydä vähäksi, joten lapasten peukalon mitoitus on niukka, ja mittaa kämmenessäkin olisi saanut olla hitusen enemmän. Leveydestä tuli hyvä minun käteeni. Neuloin kauhealla kiireellä lopusta langasta kahta peukaloa vuorotellen ja silti lanka ei ekalla yrittämällä riittänyt, vaan piti purkaa ja ottaa vähemmän silmukoita peukkuihin, että lanka riittäisi. Langassa oli solmu ja langan tummat sävyt alkoivat siitä uudelleen käänteisessä järjestyksessä, joten lapasissa on eriparisuuden vaikutelma- toinen kirkas ja toinen himmeä. Ei haittaa, minä pidän näistä hirmuisesti! Lanka on kertakaikkisen ihanaa neuloa, ja voimakkaasta kierteisyydestä syntyy jännä neulepinta, jossa silmukan toinen reuna korostuu.

Tässä toinen puoli lapasista ja se kovan onnen patalappu. Ei koskaan enää Huopasta.

1013443.jpg

Malli: Novitasta silmukkalukuja virkkaukseen, muuten oma sovellus

Lanka ja menekki: Novita Huopanen punainen ja harmaa jämäkerät periaatteella, että käytetään viimeiseen senttiin kaikki (30g)

Koko: passaa patalapuksi

Koukku: 8,0 mm, muovia

Kenelle: piti tulla esikoisen joukkueelle arpajaislahja, mutta jäänee kotiin - eihän tuota kehtaa minnekään antaakaan

Muuta: Huopasen virkkaaminen oli kamalaa. Lopputulos on järkyttävän ruma. Eri värit huopuivat eri tavalla, mutta yhtä kaikki patalappu on huovutuksen jälkeen kauttaaltaan nyppyinen molemmilta puolilta. Kiinteät silmukat ovat menneet ryttyyn ja irvistelevät pinnasta. Yäk. Tätä en kokeile toiste. Eipä silti, en voisikaan, sillä Huopanen on nyt käytetty loppuun enkä uutta aio ostaa.  

---

Olen miettinyt koko aamun, mitä neuloisin junassa enkä keksi mitään! Kriisi! Lähtö on reilun kolmen tunnin kuluttua. Kyllä minä jotain vielä keksin mukaan...